perjantai 19. maaliskuuta 2010

T-paidasta säilytysastiaksi

Viime aikoina kaikki aika on mennyt ihan ihmeelliseen haahuiluun, en oikein osaa päättää mitä tekisin ja mihin keskittyisin seuraavaksi. Joitain uusia suunnitelmia kuitenkin on näköpiirissä tuotteidenkin osalta. Vielä kun löytäisi sen ajan ja inspiraation kaikkien niiden huikeiden suunnitelmien tekemiseen ;)

Toisaalta taas olen käyttänyt aikaani myös ihan fiksusti: lähinnä asiakastöiden tekemiseen ja etsyyn tutustumiseen. On tässä välissä ehditty vähän harjoitella virkkaustakin ja suunnitella uusia tuotteita kevään ja kesän tuleviin myyntitapahtumiin. Ja niskakipuilla. Se vaiva ei vaan tunnu hellittävän...

Ystävä opetti kuinka virkata trikookuteista kori. Siispä vanha t-paita suikaleiksi ja harjoittelemaan. Ensimmäiset kappaleet tosin ovat todellakin juuri niitä, harjoituskappaleita.





Jo pitkään projektina ollut vihertävä matto. Tehty eri värisistä jämäkangassuikaleista. Aika "sotkuista" hommaa on tuon virkkaaminen, sillä pieniä langanpätkiä irtoilee todella paljon. Pitää aina imuroida lopettaessa kohta missä on työskennellyt ja usein myös itsensä :) Sikäli trikoosta on kivempi tehdä, kun siitä ei irtoile mitään ylinmääräistä ja se on myös pehmeämpää käsitellä... Matto alkaa olla myös aika raskas, sillä kangassuikaletta kuluu aika paljon, se on myös 1-1,5cm paksu.



Joskus aikaisemmin väsäämäni pyöreä matto samalla "tekniikalla", eli kokeilemalla :D Tässä olin fiksusti leikellyt hieman kapeampia suikaleita ja osaksi käyttänyt seassa myös trikoota, niin matto ei ollut niin tönkkö :)

2 kommenttia:

  1. Tuosta vihertävästä matosta mä taas intouduin...

    VastaaPoista
  2. Juu ja se on aika helppo tehdä! Aikaavievä ja raskas, mutta voi hyvin tehdä vaikka telkkaria katsoessa, kun ei tarvii laskea mitään, kun vaan muistaa kääntyä aina kun rivi loppuu :D

    Sitten vaan sopivia kankaita metsästämään kirppikseltä tai vaatehuoneesta, vaikka vanhat verhot palasiksi :)

    VastaaPoista