torstai 1. lokakuuta 2009

Maalaismarkkinoilla Tikkurilassa 3.-4.10.2009

Myyntitapahtumaan valmistautuminen on varmaan yksilöllistä, mutta mun puuhasteluihin kuuluu mm. järjestelyä. Yhdet tavarat yhteen paikkaan, toiset toiseen ja hetken päästä koko homma uusiksi, kun sillä aikaa on tullut aloitettua kolme muuta asiaa, mutta ei saatu päätökseen vielä yhtäkään... Onneksi pää on loppukropassa kiinni, muuten varmaan hukkaisin sen.

Kaikki kukkaset ja sydämet sai taustapahvin, että pysyvät järjestyksessä. Pahvin taakse tuli yhteystiedot. Että asiakkaat tietää sitten mistä tilata lisää ;)


Pakkaaminen: kaikki tuotteet kauniisti järjestykseen (juu-u, kyllä mä pystyn siihen kun oikein skarppaan ;) ja valmiiksi eteiseen, että tulevat varmasti mukaan. Onneksi tällä kertaa markkinat sijaitsee "kotikylässä", ettei tarvitse suunnitella matkustusta ja majoitusta sen enempiä.


Sur sur sur, viuh vauh ja viime hetken tuotevalmistelut. Heppatehdas käynnissä...


Esillepanon miettiminen ja toteutus. Tällä kertaa valkoiseksi spreijatut korit ja muuta rekvisiittaa.


Ja välillä tietysti täytyy keskittyä muuhunkin, kun työntekoon.
Pihalla ruusu vielä yrittää kovasti kukkia, vaikka pakkasen puolella yöllä onkin jo käyty. Kestävä kaveri. Ihmetyttää vaan, että mitähän mä olen sille syöttänyt, kun valkoisena ostin ja nyt lähinnä kerman värinen. Tujut on vissiin kompostimullat ollu...
Sitkeä kaveri on myös hieman myöhäisherännyt auringonkukka, joka puskee uskomattoman paljon nuppuja. Kunhan vaan ehtis kaikki kukkia ennenkun pakkanen nujertaa.


5 kommenttia:

  1. ai kamala ku kuulostaa niin aktiiviselta :) Olisko sulla kuvaa myyntipöydästä? Ai miten niin utelias :)

    oliko noin muutoin kannattava ja kiva reissu?

    VastaaPoista
  2. Kuvia tulee kunhan ensin ehdin latuutella niitä ja päivitellä asiaa kaikinpuolin ajan kanssa tänne ;)

    Kannattavuudesta en nyt niin tiedä, muutkin myyjät valitteli ettei ostoinnokkuutta oikein kävijöillä ollut, vaikka muuten ihmisiä sateesta huolimatta oli liikkeellä.

    Ihan hauskaa oli kyllä, mukava kun tutut kävi moikkailemassa ja sai vähän palautetta tuotteistakin. Lähinnä lasten suusta, mut sieltä se totuus kuulemma tulee ;)

    VastaaPoista
  3. Joo lapset tietää ja kehtaavat sanoa mitä vaan, hyvässä ja pahassa :).

    Mulla oli messujen jälkeen sellainen olo, et oli niin siistiä olla osa sitä tapahtumaa, että en edes ajatellut työtunteja tai tulosta tai mitään. On se vaan aina kokemus. Ja toisaalta, sehän on sitä melkein ilmaista markkinointia, paremmin paikalliset noin tavoittaa ku jollain hikisellä ilmoituksella paikallislehdessä :)

    Sä oot tehny hurjasti töitä sen nettikaupan eteen! On siinä kuitenki melkoinen vääntö. Ja taisit pienentää ne kuvatkin, nyt ainakin toimi nopeammin! Hyvä hyvä tsemp tsemp!

    VastaaPoista
  4. Kuvat on tosiaan saatu pienennettyä, että pitäis toimia nyt sutjakammin. Sain vähän neuvoja siihen ja nyt on venytetty mun osaaminen siihen liittyen kyllä ihan äärirajoilleen;)

    Onhan siinä kaupassa oma hommansa, mut se on ihan hauskaa (nyt kun alkaa siitä jotain tajuamaan) ja lisää pitäis ehtiä tuotteita sinne koko ajan päivittelemään.

    Markkinat oli kyllä ihan hauska tilaisuus, harmitti vaan se, että ihmiset tosiaan lähinnä juoksi pöydän ohi, ettei sillä tavalla saanut oikein kunnolla kontaktia suurimpaan osaan kävijöistä. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikkia voikaan mun tuotteet kiinnostaa ;)

    VastaaPoista