perjantai 11. syyskuuta 2009

Ankka-vankat ja "millefiorit"

Ankat valmistuivat kivasti parittain, erilaista on vaan silmät, toisella virkeät, toisella sirkeät. Kaverukset oli kyllä sen verran työläitä valmistaa, etteivät ainakaan ihan tässä muodossa pääse "tuotantoon". Keltainen kangas on jonkun tädin verhojen jämäpala kirppikseltä ja nokka & räpylät minun juhlamekon ylijäämä tilkuista väsätyt. Tukikankaat satiiniin joutui laittamaan, mutta sepäs kävikin näppärästi uusvanhalla prässillä, josta olen erityisen iloinen. Varsinkin siitä, että sain sen vihdoinkin lunastettua itselleni entiseltä omistajaltaan.



Mosaiikkipalakurssilla kokeiltiin myös valmiiden kuvien liittämistä lasihelmien taakse. Näihin ihastuin erityisesti ja aloin jo tekemään suuria suunnitelmia mihin kaikkeen muuhunkin näitä söpöläisiä voisi käyttää ;)



No niin, ja sitten minun "millefiori"-kokeiluihin, ne meni suunnilleen näin: rullaus, rullaus, rullaus... Oho, meni vähän liian tiiviiksi. Tuli todella pieniä, hmmm, kuvioita... ei kai noita edes voi kukkasiksi sanoa :) Olen kuitenkin aika tyytyväinen näihin ja ehkäpä teen niistä itselleni muutamia kivoja koruja, vaikkei nyt ihan kukkasia tullutkaan. Ainakin pallot päätyvät rannerenkaaksi.



Työkaverille tein tilauksesta rintakoru kissan ja koiran. En ollut varma miten mallit onnistuu ja minkätyylistä/väristä tarkalleen haettiin, joten tein molempia kaksin kappalein. Hyvin kelpasi.



3 kommenttia:

  1. vau, hienoja töitä. Jotenkin hassua että ennenku koulu oli jo loppumassa, en edes tiennyt että tykkäät tehdä tällaisia näpräilyjä :) tosi kivoja!

    VastaaPoista
  2. Mjoo, mä olen tosiaan enemmänkin näpräri, kun "suuren linjan" tekijä. Ennemmin tällaisia kivoja pikku juttuja eri materiaaleista teen kun esim. vaatteita :)

    VastaaPoista
  3. Heippa, ihania turkooseja helmia! Tilaisin mielellani semmoisen, mika olisi pitkahko, rintojen valiin asti ulottuva, ei taysin helminen vaan ehka ketjua, seka millefiore helmia myoskin. Ei raskas, vaan kevyen neuleen kanssa pidettava. Yksin- tai kaksinkertainen....Toissa pidettava. Luuletko, etta putiikistani syntyisi semmoinen? Olen todella ihastunut variin seka muotoon. Terveisin, Illu

    VastaaPoista