torstai 15. maaliskuuta 2012

Pääsiäisaskarteluja vol. 3

Koska "pääsiäisaskarteluja" on taas noussut blogin suosituimmaksi hakusanaksi googlen kautta päätin vähän valoittaa mistä muualta voi inspiraationsa hakea.

Pinterest on oikein mukava kuvien ja ideoiden etsimis sekä tallennuspaikka. Olen koukuttunut. Sieltä vaikkapa hakusanalla "easter" löytää jo aika paljon hauskaa. Esimerkiksi nämä kuvallisten ohjeiden kera olevat kangas pääsiäiskori, kuva ohjesivulta.


pehmoinen pääsiäispupu, kuva ohjesivulta


tai vaikka paperinaru pääsiäismunat


Toinen jännä paikka on Etsy, jossa voi ihailla ja ostaa taitavien käsityöläisten taidonnäytteitä. Hetimmiten etusivulla pastellivärit, pupuset ja pääsiäismunat hyppäävät silmille ;) Sielläkin kannattanee hakua lähteä suorittamaan sanalla "easter".

Lehdistä odotan innokkaasti mitä Marie Claire Idees-lehdellä on pääsiäisen varalle tarjota, kunhan jostain lehden hyppysiini saan.

Ja sitten tietysti, tästä blogista voi omia askartelujani tiirailla vuodelta 2010 täältä ja vuodelta 2011 täältä :)

Huomasin, että taisin jo ideoinnissa olla aikaani edellä vuonna 2010? Kortti tai muna, eikös se ole melkein sama asia? ;D

Kuva blogistani


Kuva Juju kerhon sivuilta


Mukavia pääsiäis askarteluhetkiä :D

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

SUOMALAINEN ECODESIGN-ALA JA SEN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET-tutkimus

Kierrätystehdas teetti erittäin mielenkiintoisen ja laajan tutkimuksen ecodesign-alasta Suomessa.

Tutkimusraportti

Samalla voin tässä mainostaa kierrätyksen ilosanomaa eli Kierräystehdas-tapahtuma on tänäkin vuonna Kaapelitehtaalla, la ja su 5.-6.5.2012. Nyt vaan vielä itse jännään pääsenkö sinne myyjänä vai asiakkaana ;) Käytyä tulee joka tapauksessa, pistä päivämäärät muistiin ja käy sinäkin!